Henkinen hyvinvointi

Kuinka löysin merkityksellisen ammatillisen suunnan (1/3)

Riippuen mistä näkökulmasta katsotaan, minulta kului puoli vuotta tai 35 vuotta sen selvittämiseen ja tajuamiseen, mitä loppuelämälläni haluan tehdä.

Puoli vuotta sitten aloin tietoisesti kiinnittämään huomiota siihen, minkälaisten (työ)tehtävien parissa viihdyn, minkälaisessa ympäristössä, minkälaisten ihmisten parissa. Kysyin myös itseltäni suoraan ”Minkä tekemättä jättämistä katuisin, jos elän vanhaksi?” ja ”Missä energiaa ja innostusta syntyy kuin itsestään?”.

Aloin saada suuntaviivoja.

Nyt, 35-vuotiaana, ikä unohtuu ja on täysin yhdentekevä, kun jotain suurempaa on sydämessä.

Kuinka löytää merkityksellinen ammatillinen suunta: keskisty niihin hetkiin ja ajatuksiin, kun mielesi haastaa omat pelkosi

Lause saattaa kuulostaa oudolta, mutta koitan avata sitä mahdollisimman yksinkertaisesti.

Omassa tapauksessani tämä tarkoitti mm. sitä, kun havahduin usein haaveilemasta psykologin ja työhyvinvointivalmentajan ammatista. Sisimmässä läikähti, kun kuvittelin voivani auttaa muita fyysisesti sairaita henkisten haasteidensa äärellä (kuten omalla kohdallani on käynyt), ja herättelemään ihmisiä omien rajoittavien ajatustensa ääreltä kohti unelmiaan.

Noissa kuvitelmissa tunsin olevani eniten oma itseni ja parhaimmillani, auttaessani muita. Ja juuri se haastoi pelkoni.

Pelot kuiskuttelivat vastaan, jossain mieleni perukoilla: olisit osittain julkisessa ammatissa, kestääkö kantti? Viitsitkö enää opiskella? Mitä lähipiiri ajattelee näistä suunnitelmien muutoksista?

Miten löytää merkityksellinen työ, intohimo. Kuinka saavuttaa unelma haave päämäärä ja unelmien työ

Nuorempana osittain samat pelot ja ajatukset ovat pitäneet minut aisoissaan, rajoittaneet ja kurittaneet. Ennen itsevarmuuden ja syvemmän itsetuntemuksen oppikoulua pelot ohjasivat ammatillisten seikkojen lisäksi muutakin arkista elämää. En minä, todellinen minä, vaan ne.

Mutta edellinen mielikuva ja haave oli kasvanut jo liian suureksi, liian vahvaksi. Mukavuusalueen ulkopuolella hetkittäinen räpistely alkoi tuntua vain joltain pienemmältä seikalta isomman kuvan rinnalla.

Isossa kuvassa oliva muut ihmiset, saman kokeneet, joita voisin auttaa. Sen rinnalla omat rajoittavat ajatukset kutistuivat olemattomiksi.

Mielestäni yksi ihmisolennon huikeimpia ja ihmeellisempiä ominaisuuksia on se, että voimme fyysisesti tuntea jotain, mitä ei ole vielä edes tapahtunut. Tuon ominaisuuden ansiosta olen jo iloinnut, tuntenut pakahdusta, onnea, merkityksellisyyttä… vain uppoutuessani syvälle kuvitelmiin siitä, mitä haluan saavuttaa. Kroppani ei tiedä eroa, tapahtuuko se nyt vai tulevaisuudessa. Hymy pakottautuu kasvoille ja lämmin onnen tunne levittäytyy rintakehään, kun ajatuksissani toinen ihminen pääsee irti mielensä vankilasta, kohti omia unelmiaan ja läikähdyksiään.

Siitä tiedän, että tämä suunta on oikea.

Kumpi voittaa, rajoittavat ajatuksesi vai haaveesi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: